Ollessani Mogadishussa Sahru-tädin luona autoin häntä siivoamalla ja tekemällä ruokaa, olihan hän yksin kotona lasten kanssa ja tarvitsi kipeästi apua. Pääasiassa vastasin siivouksesta, sillä lastenhoito ei kiinnostanut minua kovinkaan paljoa. Kuitenkin aloin jonkin ajan päästä katumaan lähtöäni taas, mutta palata en voinut. Aloin etsiä töitä, joista minulle maksettaisi palkkaa, jotta voisin jollain tavalla hyvittää lähtöni perheelleni. Kiersin koko kaupungin läpi ja tilanne alkoi vaikuttamaan huonolta.
Eräänä päivänä, kun täti lähetti minut torille ostoksille, kuljin rakennustyömaan ohi kotimatkalla. Huikkasin rakennustyömiehille, että olisiko heillä töitä tarjolla, mutta vastaukseksi sain ilkkuvan naurahduksen. Koitin vakuutella heille, että minä olen yhtä pätevä, vaikka olenkin pienikokoisempi ja laihempi kuin muut. Vakuutteluni ilmeisesti tepsivät, sillä he loppujen lopuksi palkkasivat minut töihin ja aloitin työt heti. Työ oli mielestäni hirveää. Kannoin koko päivän painavia hiekkakuormia eikä minulla ollut edes mitään, millä olisin suojannut käteni. Iltaan mennessä käteni olivat verellä ja kaikki muut työntekijät luulivat että lopettaisin ensimmäisen työpäivän jälkeen. Mutta päätin kuitenkin palata.
Kestin rakennustyömaalla kuukauden. Käteni olivat lopettaessani niin rikki ja kipeät, että tuskin pystyin edes taivuttamaan niitä. Säästööni olin saanut summan, joka vastasi 60 dollaria ja olin erittäin ylpeä saavutuksestani. Mietin hetken, miten rahasumman saisi kuljetettua perheelleni aavikolle, mutta en joutunut sitä kauaa miettimään. Eräs tädin tuntema mies oli juuri käynyt luonamme ja oli pian lähdössä aavikolle perheensä luokse. Hän tarjoutui viemään rahat ja täti vakuutteli, että hän olisi luotettava. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että äitini ei ollut koskaan nähnytkään rahoja.
Aloin taas siivota tädilleni, koska halusin olla jotenkin hyödyksi. Kerran, kun olin vanhaan tapaan siivoamassa, tädille tuli tärkeä vieras, Somalian Lontoon-suurlähettiläs Mohammed Chama Farah. Suurlähettiläs oli naimisissa äitini siskon, Maruim-tädin kanssa. Kuulin, kun Sahru-täti ja suurlähettiläs puhuivat. Hän oli tullut Mogadishuun etsimään kotiapulaista, sillä hänet oli nimitetty neljäksi vuodeksi Lontooseen. Tajusin, että siinä se olisi. Elämäni tilaisuus.
Pyysin tätiä suosittelemaan minua. Se ei ollut helppo homma, sillä olin suuri apu tädille Mogadishussa. Täti kuitenkin pyysi huoneeseen minua ja suurlähettiläs kysyi, että tämäkö se tyttö on. Hän ei uskonut silmiään. Olin kuitenkin hyvin lujatahtoinen lapsi ja intin vastaan. Se taisi tehdä vaikutuksen häneen tai sitten hän ei vaan jaksanut kiistellä asiasta, joten sain homman. Uskomatonta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti